#3: HUONEKORJAUS

Nämä studiohommat, varsinkin masterointistudiohommat ovat siitä vekkuleita, että vaikka sitä koko ajan pyrkii parempaan ja parempaan, niin maaliviiva siirtyy aina edemmäs. Tekniikka, niin audiotekniikka kuin oman tekemisen tekniikkakin kehittyy koko ajan, joten mikään ei koskaan tule valmiiksi ja nälkä sen kun kasvaa syödessä.

Lähiaikoina yksi mukava uudistus oli ottaa haltuun uusi kuunteluprosessointi. Mini DSP:n SHD purkki on vihdoinkin spekseiltään sillä tasolla teknisesti, että semmoinen nousi vahvaksi ja varteenotettavaksi vehkeeksi. Vähän piti säätää Diracin softan ja vehkeen kommunikaatiota ja mittasignaaleita, mutta onneksi Diracin insinöörit ja asiakaspalvelu on erittäin joviaalia ja auttavaista sorttia ja pienellä säätämisellä sain prosessin siihen malliin, että entinen Audysseyn korjain pääsi eläkkeelle.

Mun amphion One18 pohjainen kuunteluni, ryyditettynä FlexBase 25 -bassolaajennuksella on lähtökohtaisesti erittäin, erittäin hyvä. Mutta koska studioni on rakennettu dimensioiltaan valmiiseen mutta hyvin akustoituun tilaan, niin siinä on pakostakin pari akustista anomaliaa, jotka on vain pakko korjata DSP prosessoinnilla. “Isoin” juttu on katosta johtuva lievä alakeskialueen korostuma, joka on sinänsä helppo ekvalisoida pois, kun se on hyvin selkeä, parin desibelin “laajahko” korostuma.

Menemättä tarkemmin itse huonekorjailun syvempiin syövereihin, mä kerron omia yleisiä havaintojani, kuinka sitä huonekorjausta kannattaa mun kokemukseni mukaan lähestyä.

No tietenkin me tähdätään siihen, että koko huonekorjausta ei ylipäätään tarvittaisi. Eli hoidetaan ensin se studion akustiikka niin hyvään kuntoon, kuin vain fyysisesti mahdollista. Mutta hyvin harvoin siitä saa silti täydellistä, jos ei lähdetä rakentamaan tarkkaamoa ihan nollista, tiettyjen kaiuttimien pohjalle.

Ja vasta kun se puoli on jiirissä ja ruvetaan oikeasti hiomaan sitä kuuntelua DSP prosessoinnilla, niin mittaaminen on ensiarvoisen tärkeää, eikä niihin tietokonealgoritmeihin saa nojata sokeasti.

Luonnollisesti kuuntelu mitataan ensin ilman mitään korjauksia ja vasta sitten pyöräytetään korjaussoftan proseduurit JA (!!!) mitataan algoritmin arpoman korjauskäppyrän kanssa uudelleen. Jos ja kun kaikki ei ole vielä täydellistä, niin ajetaan ko. softan mittaukset uudelleen ja uudelleen, hieman eri mikkilokaatioilla ja taas mittaillaan lopputulosta ja vertaillaan sitä siihen lähtökohtaan. Sitten näistä valitaan se paras vaihtoehto, joka oikeasti sekä mittautuu, että kuulostaa nätiltä ja tyydytään siihen. Jos siihen on sitten vielä henkilökohtaisia preferenssejä, niin se on itsestä kiinni, että ulottaako korjauksen koko alueella ja haluaako taajuustoistoa esimerkiksi painottaa jotenkin.

Ja kun kerta mittaillaan, niin se taajuusvastehan on tosiaan vain kolikon toinen puoli. Tai siis nopan yksi sivu. Vähintäänkin yhtä tärkeää on tarkkailla kuuntelun aikajanaa, eli jälkisointia. Vesiputouskäppyrät ja T20 näkymät paljastavat paljon. Se on ihan sama jos taajuusvaste näyttää nätiltä, jos joku taajuus jää soimaan liian pitkäksi aikaa. Siihen ei nimittäin jeesaa kuin se vanha kunnon akustointi. Eli silläkin uhalla, että toistan itseäni: Akustiikka aina ensin kuntoon ja vasta sitten loppuhiomiset sillä korjaimella.

Mä olen koittanut varsin huonekorjausta parissa akustoimattomassa olohuoneessa hifipohjalta ja niissä on niin paljon kaikenmoista heijastusta ja huonemoodia, että ne korjausalgoritmit menee ihan sekaisin niistä ja lopputulos on aina vähintäänkin erikoinen. Ei ihme että hifipuolella vierastetaan huonekorjaimia, kun ei tajuta pistää sitä akustiikkaakaan ensin edes auttavaan kuntoon.

Tietty niitä mittauksia pitää osata myös tulkita. Se käppyröissä näkyvä 40Hz humina voi olla myös esim. ilmalämpöpumppu 😉 Ja sitten kun käppyrät ovat ihanasti, niin kuunnellaan. Kuunnellaan musiikkia ja kuunnellaan myös hyvin tuotettua sinesweep signaalia. Se on brutaalin paljastava!

Tämmöisillä proseduureilla mun studioni kuuntelu asettui + – 1.5dB:n sisälle ja jälkisointi 0.230 ja 0.350 pysyy sekunin sisällä  ja onkin aivan järkyttävän nätti ja tarkka. On helppo tehdä töitä, kun kuunteluun voi luottaa täydellisesti, eikä sitä tarvitse ns. “opetella”.

Loppuun vielä sellaista, että kun jatkuvasti ihmiset kyselevät hyviä linkkejä hyvän äärelle, niin ajatelkaas sitä että vaikka netistä löytyy periaatteessa kaikki tieto, niin sen oikean ja koitellun datan lähteelle on silleen haastavaa päästä, että kaikkea sitä kuranttia kamaa peittää valtava määrä paskaa ja mutua. Mutta jos joku on joskus perehtynyt johonkin aiheeseen niin syvällisesti, että se on saanut siitä kirjoitettua ihan fyysisen kirjan ja jos se kirja on vielä päivitetty vuosien saatossa useamman edition verran, niin se tieto on siinä vaiheessa jo aika hyvin koeteltua. Esim. näitä voi täysin varauksetta suosittaa:

Master Handbook of Acoustics, sekä Mastering audio. Nämä ei nimittäin happane.

#2: MIKSAUSKUULOKKEET STUDIOHOMMIIN?

Jazmanautin tarkkaamo

Sitten kun mä vastaan, niin kysyjällä tulee yleensä hermostunut yskös ja tosi nopeasti täsmennyksiä, että siis mieluiten alta kolmen sadan hintaluokassa. Nimittäin jos asiaa ei tuon kummemmin täsmennä,  suosittelen omia lempikuulokkeitani, jotka kulkevat nimellä Meze Empyrean. Ne on mun masterointikuulokkeet ja niissä ei oo mitään järkeä. Mutta ne onkin sitten ihan järjettömän ihanat (Ja kalliit).

Mutta mennäänpä ensin perusasioiden äärelle.

Studiopuolen miksaushommissa melkeinpä ainoa järkevä valinta on avoimet kuulokkeet, koska sillä tavalla saadaan aina ilmavampi ja tarkempi yläpääntoisto, kuin suljetuissa, koska avoimista puuttuu aina ne ikävät koteloheijastukset, hyvin yleiset bassokorostumat ja resonanssit, mitä suljetuissa tulee aina enempi tai vähempi.

Miinuspuolena sitten avoimissa kuulokkeissa on yleensä heikompi bassotoisto, kun se alapää ei saa tukea siitä suljetusta kupista, vaan paine pääsee karkaamaan avaruuteen. Ja painotan sanaa “yleensä”, koska jälleen kerran rahalla saa parempaa tuotesuunnittelua ja kyvykkäämpiä komponentteja. Mutta se tosiaan näkyy siinä hinnassa aika suoraan.

Mun kokemukseni mukaan, jos halutaan oikeasti studiokelpoista miksauskuuloketta jossa toisto on korjaamatta niin neutraalia, särövapaata ja tasapainoista, että siihen voi oikeasti luottaa miksauspäätöksiä tehdessä, pitää mennä vähintään yli tonnin hintaluokkaan ja silloinkin pitää pysyä tarkkana. Niitä oikeasti hyviä on silti markkinoilla vain kourallinen. Pelkkä kalleus ei ole laadun tae. Mä olen testannut hyvinkin arvokkaita kuulokkeita, jotka on kuulostaneet lähinnä kauhealta.

Mutta ei mennä nyt niihin ns. High-End kuulokkeisiin, vaan vastataan alussa esitettyyn kysymykseen, mutta muotoillaan sitä vähän uusiksi:

Miten saan studiotasoisen kuulokekuuntelun kohtuuhintaan?

No ekvalisoimalla!

Monista hyvistä kuulokkeista voi saada aivan loistavat, kun niitä vähän sohii valistuneesti taajuuskorjaimella. Korjaillaanhan sitä kaiutinkuunteluakin. Paitsi että nyt ei yritetä korjailla akustiikan anomalioita, vaan itse äänilähdettä.

Toki sen kuulokkeen pitää olla lähtökohtaisesti erittäin hyvä, että se kestää sitä taajuusmuokkausta. Jos se kuuloke-elementti ei vain pysty käsittelemään esimerkiksi bassotaajuuksia määräänsä enempää, niin se lähtee vain lepattamaan holtittomasti ja säröytyy ikävästi. Tai jos yläpäässä on kuoppa joka johtuu itse rakenteen puutteista, niin siellä ei ole välttämättä mitään, mitä olisi edes mahdollista nostaa jälkikäteen pintaan. Tai jos kuuloketta vaivaa joku ikävä resonanssi, se ei sitä vaimentamalla häviä.

Mun suositus tällaisessa tilanteessa on lähes poikkeuksetta vanha kunnon Sennheiser HD600 tai Massdropin HD6xx joka on sama malli, mutta satasen halvempi. Siinä on jo lähtökohtaisesti hyvin neutraali soundi, eikä se ole syyttä klassikon asemassa ja ollut tuotannossa jo seitsemäntoista vuotta, pannen vuosi vuoden jälkeen komeasti kampoihin uusille tulokkaille. Ikävä kyllä Sennheiser meni myymään kuluttajabisneksensä, joten joskus tulevaisuudessa uusien hankkiminen voi muodostua haastavaksi, mutta toisaalta niitä on tehty niin paljon, että eiköhän niitä riitä vielä hamaan tulevaisuuteen. Myös sisarmalli HD650 on varteenotettava vehje, mutta kalliimpi. Soundierot näitten välillä on olemattomat.

Mutta koska ne ovat malliltaan avoimet ja hinnaltaan varsin kohtuuhintaiset, ko. kuuloketta vaivaa vähän aneeminen bassotoisto, joka alkaa tipahtaa loivassa mutta sinnikkäässä kaaressa jo 100Hz jälkeen. Mutta onneksemme se elementti on lähtökohtaisesti hyvin pienisäröinen ja hyvin reagoiva, joten sen voi ekvalisoida kohdilleen hyvin helposti. Toki se nostaa bassopään säröä jonkin verran, mutta onneksi ihminen kuulee bassopään särökomponentteja hyvin heikosti. Ja nyt siis puhutaan alle viiden prosentin säröstä ihan alimmassa rekisterissä. Ei sitä kuolevainen käytännössä musiikkimateriaalilla havaitse.

Lisäksi yläpäässä voi joissain malleissa olla pienen pieni piikki neljässä kilossa. Mutta ei välttämättä. Luurista on nimittäin liikkeellä kahta versiota, hivenen erilaisilla elementeillä. Erot eivät ole suuria, mutta kovimmat kultakorvat löytävät ne kyllä.

Ja se pitää kanssa ottaa huomioon, että jos korvatyynyt ovat kovin käytetyt, niin ne painuu ajan saatossa kasaan, jolloin korva painuu lähemmäs elementtiä ja soundiin tulee ylimääräistä koleutta. Uudet tyynyt eivät paljoa maksa ja ne on älyttömän helppo vaihtaa itsekin. Ei tarvi työkaluja tai mitään. Itseasiassa koko kuulokkeen voi purkaa ja kasata atomeiksi vaikka teelusikan varrella. Testattu skene. Ja tosiaan jos on vähänkään näppärä ja haluaa säästää, niin ostaa hiluilla pikkuvikaiset käytetyt ja vaihtaa niihin tarvittavat sisuskalut ja taas mennään. “How-to” videoita ja varaosia on netti pullollaan.

Ohessa on mun versioni korjaavasta ekvalisaatiosta HD600:lle. Ja kuten sanottu, yläpään korjaus on valinnainen. Se pitää itse kuunnella omalla kohdallaan.

Ja jos ja kun kuunteluun boostaa noinkin paljon bassopäätä, niin kannattaa kompensoida ekvalisaattorin gainia, jottei ulostulo klippaa. Oheisessa kuvassa jätin sen selkeyden vuoksi tekemättä.

Mitäs vaihtoehtoja tälle olis?

Tietysti jos sulta löytyy jo valmiiksi hyvät kuulokkeet, niin niiden säätämisen voi hoitaa näppärästi myös kaupallisilla sovelluksilla, joista luultavasti löytyy jo valmiit säädöt kuulokkeillesi.

Suosittelen tutustumaan esimerkiksi Sonarworksiin,  ja Tone Boostersin Morphitiin, jotka nimenomaan korjaavat kuulokkeiden taajuustoistoa. Ja sitten markkinoilla on myös pilvin pimein virtuaalisia tarkkaamoja mallintavia simulaatioita, kuten esimerkiksi Waves Nx, mutta minä en henkilökohtaisesti ole niistä koskaan innostunut. Kuulokkeiden paras puolihan on se, että niitten kanssa toimiessa, ei akustiikka tule sekoittamaan soundia, joten miksi sitä keinotilaa pitäisi pukata tieten tahtoen sotkemaan sitä soundia? Semminkin kun se ei kuitenkaan ole sama asia, kuin oikea kaiutinkuuntelu.
Jos kaiutinkuuntelu on auto ja kuulokekuuntelu moottoripyörä, niin huonesimulointi on kuin motskariin pistäis apupyörät; Se menettää ketteryytensä, eikä kuitenkaan käyttäydy yhtä vakaasti kuin auto.

Mitäs muuta pitäis ottaa huomioon?

Sellainen disclaimeri vielä, että esimerkiksi HD600:ssa on aika korkea impedanssi, mikä meinaa sitä, että kuulokevahvistimesta tulee löytyä aika paljon jerkkua, tai ääni kärsii anemiasta, varsinkin ekvalisaattorin gain kompensaation jälkeen. Jos jostain syystä äänikortistasi loppuu puhti kesken, niin tässä pari kohtuuhintaista, mutta erinomaisesti insinöröityä vehjestä:

JDS labs Atom. Ihan naurettavan kovaa suorituskykyä pikkurahalla.

Schiit:itkään eivät ole paskempia.

Topping tekee solidia kampetta myös.

Ja sitten vielä loppukevennyksenä debunkataan yleisimpiä väärinkäsityksiä ja uskomuksia, että miksei kuulokekuuntelua tulisi ekvalisoida?

Väite -Soundin luonnollisuus kärsii, jos kuulokkeita ekvalisoidaan.

Eikäkö: -Jos sä ekvalisoit kuulokkeille menevää soundia, ei se ole sen kummempaa, kuin että sulla on masterissa mikä tahansa prosessori. Sähän vain ekvalisoit sitä sinne kuulokkeille menevää signaalia. Otat sen prosessoinnin sitten vaan tietty pois, kun biisi bouncataan.

Väite: Mulla on niin hyvät kuulokkeet, ettei niitä tarvi ekvalisoida.

Niimmutta: Mulla itselläni on yhdet maailman parhaimmista kuulokkeista jotka maksaa kolme tonnia ja nekin paranee ekvalisoimalla.
Kas kun kuulokkeet poikkeaa kaiuttimista esim. siinä, että yhdellä elementillä pitäisi rakentaa se täydellinen taajuustoisto, ilman eri taajuualueille sovitettuja kaiutinelementtejä ja jakosuotimia, niin se niitten taajuustoiston säätö on tosi vaikeaa, kun se tapahtuu lähinnä vain ja ainoastaan fyysisesti kuuloke-elementin, kuulokekupin ja korvapehmusteiden välisellä sovittamisella.

Ja nyt me ei todellakaan mennä siihen, miten jokaisen ihmisen kuulo ja korvan fyysiset ominaisuudet ovat erilaisia ja miten ne korostuvat kuulokekuuntelussa ihan eri tavalla, kuin kaiutinkuuntelussa. Siitä vois kirjoittaa joskus ihan oman juttunsa… tai kirjan.

---