Lämpimästi tervetuloa Aux ry:n jäsenistön pikkujouluihin!
Aika: Tiistaina 27.11. klo 18
Paikka: Post Bar, Kaikukatu 2, sisäpiha
Luvassa livemusiikkia, joulumusiikkia ja lisää musiikkia.
Pikkujoulut tulevat olemaan merkittävä osa Aux:in historiaa, sillä siellä tullaan suorittamaan ensi kertaa Aux-palkinnonjako. Aux-palkinnoista ja jäsenistön esikarsintaan osallistumisesta tiedotamme lisää pian nettisivuilla ja Facebookissa.
Juhlamieliterveisin,
Aux-hallitus
Tällä kertaa pääsemme nauttimaan Aux-iltaman koosteen tekstin muodossa, sillä Aux ry:n hallituksen jäsen ja paneelin moderaattori Oona Kapari kirjoitti tiivistelmän käsitellyistä aiheista.
“Eilen pidettiin Aux ry:n kolmas teemailta Kallion Cafe Mascotissa, aiheena Miksaaja – taiteilija vai teknologi?
Ilta aloitettiin vuosikokouksella, jossa valittiin hallitukseen mukaan Jussi Jaakonaho. Tervetuloa messiin! Sitä seurasi tähtipuheenvuorossa Juppu Maurasen vailaiseva luento miksaamisesta.
Siitä siirryimme sulavasti suomen eturivin miksaajien paneeliin, jota moderoivat hallituksen puheenjohtaja Jonas Olsson sekä allekirjoittanut. Paneelissa olivat vasemmalta lukien Kane Kaspar Heinonen, Arttu Peljo, Lauri Eloranta, Jussi Jaakonaho, sekä Tommi Vainikainen. Keskustelu kesti yli kaksi tuntia ja asiaa oli paljon. Yritän kuitenkin tiivistää tähän minkälaiset asiat nousivat ja jäivät ainakin itselleni keskustelusta mieleen.
Miksaaminen on asiakaspalvelu- ja käsityöläisammatti, jota tehdään sydämellä. Konflikteja vaihtelevien asiakkaiden kanssa on ehkä mahdotonta välttää, mutta asiaa auttaa, jos sähköpostien ja refebiisien lähettelyn sijaan asioista jutellaan. Saattaa olla myös epäselvää, kuka se asiakas on. Onko se artisti, tuottaja, A&R vai joku muu mikä.
Oma saundi perustuu omiin mieltymyksiin ja kuunteluhistoriaan. (oma lisäys: ehkäpä juuri siitä syystä tietyt genret päätyvät helpommin tiettyjen ihmisten tehtäväksi.) Ja voi jopa valita vähän asiakkaitaan sillä perusteella keiden musa on jollain lailla itseä kiinnostavaa. Mikäli siihen on varaa. Oma profiili asiakkaiden silmissä voi vaihdella paljon sillä perusteella missä on juuri ollut näkyvissä.
Nopeus on miksatessa tärkeää ja sitä myöten hyvä valmistelu. Värikoodaukset, plugaripresetit, masterlohkot ja aux-ryppäät. Valmistelut voi tehdä edellisenä päivänä ja aamulla käydä sitten suoraan toimeen. Teknisiä asioita ei pitäisi joutua miettimään kun aloittaa biisin tekemisen. Kuka mistäkin osasta milloinkin aloittaa. Kaikki nurkat on siivottava. Parissa tunnissa pitäisi olla ekan version jo valmis. Sitten vasta viilaillaan yksityiskohtia. Miksaaja tekee isoja linjoja, biisin flowta, jossa, ehkä asiakkaalle tärkeät, pienet yksityikohdat ovat aika yhdentekeviä miksaajalle kokonaisuudessa. Eli muutosehdotukset eivät välttämättä huononna miksaajalle lopputulosta ja ne voivat jopa parantaa lopputulosta.
Hinnoitteluun on vähän erilaisia tapoja. Joillain on sama hinta kaikille, jolloin universumi tasaa prokkisten ajallisen vaihtelun (jota voi kätevästi seurata Hofa session timer -ohjelmalla) ja joillain taas enemmän budjettiajattelu, jossa on joku rahamäärä ja sitten katsotaan mitä sillä saa. Hinnat voivat vaihdella suurestikin, riippuen tilaajasta ja prokkiksen laajuudesta. Markkinointia ei kovastikaan tehdä, enemmän luotetaan puskaradioon ja viimeisimpään duuniin käyntikorttina, mutta nettisivujen tekemisestä oli kuitenkin ollut hyötyä.
Tuhannet kiitokset jälleen panelisteille, tähtipuhujalle ja Auxilaisille jotka tulitte taas runsaslukuisina paikalle! Oli upea ilta ja seuraavaksi alamme pohtimaan pikkujouluhommia. Ideoita otetaan vastaan!
P.s. tsek: www.daw-ohjeet.com
Ystävällisesti,
Oona Kapari
Aux ry:n hallituksen jäsen”
Kuvat: Jonas Olsson.
Aux ry:n jäseniltama on täällä taas! Illan aikana syvennytään miksaajan työhön ja pohditaan miksaajan roolia genrerikkaassa paneelissa. Tähtipuheenvuoron antaa Julius Mauranen, joka on ansioitunut miksaaja, yksi legendaarisen Studio Kekkosen perustajista ja lisäksi musiikkiteknologian ja -tuotannon lehtori Metropolialla. Ilta avataan Aux ry:n vuosikokouksella, jossa otetaan katsaus yhdistyksen toimintaan kuluneen vuoden aikana.
Panelistit:
Arttu Peljo (miksaaja, The Fried Music)
Tommi Vainikainen (musiikkiteknologian opettaja, Pop&Jazz-konservatorio ja Sibelius-Akatemia)
Oona M. Kapari (tuottaja-äänittäjä- miksaaja, Finnvox Studiot Oy)
Kane Kaspar Heinonen (miksaaja-tuottaja, Isolla Music Oy)
Lauri Eloranta (tuottaja-muusikko-biisintekijä-miksaaja, https://laurieloranta.com/)
Tapahtuma on maksuton ja ainoastaan Aux ry:n jäsenille. Ohjeet jäseneksi liittymiseen löydät täältä: www.auxry.com/henkilojasenet/
Facebook-tapahtuman löydät täältä.
Lämpimästi tervetuloa!
Aux-hallitus
https://www.facebook.com/auxry/
Jonas Olsson
Teemu Hammaren
Oona Kapari
Jussi Jaakonaho
Arttu Peljo
Varajäsenet:
Robert Palomäki
Aleksi Villberg
Rosku Lohineva
Saku Anttila
Taustasi? -Työskentelen omassa yrityksessä Isolla Music Oy. Opiskelutaustani on musiikkiteknologi v. 2005.
Miksi olet mukana Auxissa? -Haluan olla mukana luomassa musiikkiteknologeille yhteistä rintamaa, kerätä samanhenkisiä yhteen ja herättää keskustelua alan sisällä tärkeistä asioista.
Taustasi? -Rumpujensoiton opiskelua 1995-1998 Pop & Jazz -konservatoriossa sekä 1998-2004 Sibelius-Akatemian jazz-osastolla. Talon tuottaja/teknikkona Music Makersilla vuosina 2004-2007, freelance miksaaja/äänittäjä/tuottaja sen jälkeen. Musiikkiteknologian opettajana Pop&Jazz konservatoriossa ja nykyään myös Sibelius-Akatemiassa.
Miksi olet mukana Auxissa? -Haluan edistää alamme oloja ja tuoda kaikille enemmän tietoa sekä luoda hyvää yhteishenkeä.
Mottosi? -Älä luota korviisi.
Taustasi? -Toimin Vibraltar Music:in tuottajana. Olen valmistunut 2010 musiikin tuotannon maisteriksi Lontoossa University of Westminsteristä. Lisäksi olen toiminut myös Meksikossa ja muutaman vuoden Portugalissa, jossa olin tuotantopäällikkönä ja studiohommissa. Työskennellyt myös studiomestarina ja opettajana Metropoliassa.
Miksi olet mukana Auxissa? -Itseäni kiinnostaa kehittää yhteisöä ja yhdistää alan tekijöitä. Kansainvälisyys ja verkostot, vastaavat organisaatiot muualla sekä koulutus kiinnostaa.
Mottosi? -Antaa musiikin puhua.
Taustasi? – Sibelius-Akatemian äänittäjä- ja tuottajakurssit 1994-1996, toiminut oman toiminimen puitteissa tuottajana, muusikkona, miksaajana ja äänittäjänä vuodesta 1996. Oma miksaamo Ático valmistui 2017. Lisää infoa www.jussijaakonaho.com
Miksi olet mukana Auxissa? – Työnkuvaamme kuuluu helposti paljon yksinäistä puurtamista. Myös kaikenlaisen joustavuuden määrää koetellaan välillä paljon. Aux voi tuoda vertaistuen lisäksi ammatillista tietoa jäsenilleen sekä lisätä ammatillisten erityispiirteidemme tiedostamista sidosryhmillemme. Olisi hauskaa nostaa tekijyytemme profiilia.
Mottosi? – Mottosi? Pysy hereillä.
Taustasi? -Töissä tuottajana, äänittäjänä ja miksaajana Finnvox Studiot Oy:llä. Olen opiskellut Pop & Jazz -konservatoriolla ensin muusikkolinjalla pääaineena sähkökitara ja sitä seurasi musiikkiteknologin ammattitutkinto.
Miksi olet mukana Auxissa? -Luomassa yhteisöllisyyttä alalle, sekä avaamassa keskusteluyhteyksiä eri tahojen välille. Muiden alan tekijöiden tapaaminen antaa perspektiiviä omaan tekemiseen.
Mottosi? -Hyvä soundi tuntuu hyvältä.
Taustasi? -Mediatuottaja, muusikko, ja freelancena musiikkiteknologi. Opiskelen Aalto yliopistossa Sound in New Media -koulutusohjelmassa. Olen valmistunut Metropolialta musiikintuottaja-teknologiksi.
Miksi olet mukana Auxissa? -Haluan edistää informaation jakamista alan sisällä, sillä se hyödyttää jokaisen henkilökohtaista ja sitä myötä koko alan kasvua. Toisaalta haluan myös enemmän tunnustusta ja arvostusta levyjen taiteellisille tuottajille, äänittäjille, miksaajille, masteroijille ja kaikille muille musiikkialan kasvottomiksi jääville mutta tärkeille toimijoille.
Mottosi? -“ps.tykitellään”
Taustasi? -Freelancer ääniteknikko vuodesta 1990, äänittäjän ammattitutkinto. Muita duuneja: Genelec Oy, Customer Support Engineer 2001-2007, Sennheiser Nordic AS, Key Account Manager Pro Audio 2007-2010 ja sittemmin omistajana omassa Oy Laatu-Ääni Ab -nimisessä firmassa vuodesta 2010 eteenpäin, www.laatuaani.fi
Miksi olet mukana Auxissa? -Haluan nähdä studio- ja livetoiminnan välisen kuilun kapenevan ja myös itse pysyä kartalla molempien kehityksestä.
Mottosi? -Dogmat on pelkureille.
Taustasi? -Valmistuin Metropolia AMK:sta musiikintuottaja-teknologiksi 2017 ja työskentelen oman yritykseni Roso Productionsin kautta sekä studio- että livepuolella.
Miksi olet mukana Auxissa? -Koen, että Aux mahdollistaa yhteisöllisyyden ja tiedon jakamisen kulttuurin kehittymisen Suomessa sellaiseksi, että kaikki alalla työskentelevät voisivat kokea keskustelun ja uusien ihmisten tapaamisen helpoksi ja avoimeksi. Lisäksi Aux voi toimia äänitorvena alalta ulospäin, kun kysymys on oikeuksien ja yhteisölle tärkeiden asioiden suojelemisesta. Haluan olla mukana työskentelemässä näiden asioiden puolesta.
Mottosi? -Try. Try. Again.
Taustasi? -Opiskelen Aalto yliopistossa Elokuvaäänityksen ja -äänisuunnittelun linjalla. Työskentelen puomittajana ja äänileikkaajana. Puuhastelen Vallilassa studiolla nimeltä Studio Muuntamo. Olen valmistunut Stadin ammattiopiston AV-Stadista.
Miksi olet mukana Auxissa? -Haluan olla edesauttamassa nuorten ammattilaisten siirtymistä alalle ja menestymistä siellä. Aux ry:n kautta alalle voidaan luoda entistä parempi tulevaisuus.
Mottosi? -“Miksi näissä pitää aina olla näitä taajuuksia?”
Aux ry:n asioita ajavat lisäksi Arttu Peljo ja Jussi Jaakonaho. Aux ry:n tiedottajana toimii Ida Sällinen.
Aux ry:n toinen jäseniltama keräsi sankoin joukoin ihmisiä yhteen. Kiitos kaikille osallistujille saapumisesta ja keskusteluun osallistumisesta, kuin myös loistaville puhujille ja panelisteille tärkeistä näkökulmista! Yllätykseksi jäsenille, tapahtuman ohjelma videoitiin ja tallenne tullaan jakamaan kaikille jäsenille lähitulevaisuudessa.
Illan avasi Aalto-yliopiston professori Tapio Lokki, joka on suunnitellut G Livelabin keinoakustiikkajärjestelmän.
Tähtipuheenvuorossa tällä kertaa Genelecin tuoteryhmäpäällikkö Thomas Lund.
Kuvassa istuvat panelistit vasemmalta oikealle: Iso H, Henkka Niemistö, Jasse Kesti, Mika Jussila.
Kuvat: Aleksi Villberg.
Kiitos vielä kaikille Aux ry:n ensimmäiseen teemailtaan osallistuneille!
Kiehtovaa keskustelua syntyi sekä tähtipuheenvuoron, panelistien että yleisön toimesta.
Tähtipuheenvuoron ensimmäisessä iltamassa piti ansioitunut ja palkittu tuottaja Riku Mattila.
Panelistit Jurek Reunamäki, Joonas Angeria, Matias Keskiruokanen, Kalle Mäkipelto sekä Minna Koivisto.
Aux ry:n toinen jäseniltama järjestetään keskiviikkona 2.5. ja tällä kertaa teemana on Loudness, lämpimästi tervetuloa mukaan! Facebook-tapahtuman löydät täältä: https://bit.ly/2JBUTSD
17:30 Genelec esittelee talon äänijärjestelmän
18:30 Thomas Lund (Genelec Oy)
19:30 tauko
20:00 paneeli
Aux ry:n historian toisessa jäseniltamassa teemana on Loudness. Illan aikana tutustutaan G Livelabin äänijärjestelmään, kuullaan tähtipuheenvuoro Genelec Oy:n tuoteryhmäpäällikkö Thomas Lundilta sekä syvennytään teemaan asiantuntijapaneelissa.
Panelistit:
Henkka Niemistö (masteroija, Chartmakers Oy)
Mika Jussila (masteroija, Finnvox Oy)
Iso H (Rap-artisti/tuottaja/miksaaja, Rähinä Oy)
Jasse Kesti (masteroija, Kesthouse)
Illan aikana käsitellään mm. seuraavia aiheita: loudness war, masterointi, äänekkyys ja sen mittarointi, eri jakeluformaatit, kuuntelyväsymys sekä instant online mastering. Tapahtuma on maksuton ja ainoastaan Aux ry:n jäsenille. Mikäli et jäsenmaksua ole vielä maksanut, löytyy siihen ohjeet täältä: www.auxry.com/henkilojasenet/
Lämpimästi tervetuloa!
Aux-hallitus
18:00 ovet
18:30 Riku Mattila
19:30 tauko
19:45 paneeli
21:00 loppusanat
Aux Ry ylpeänä esittää ensimmäisen teema-iltansa Poptuotanto eilen ja tänään. Ilta koostuu kahdesta osiosta: tähti-puheenvuorosta, sekä asiantuntijapaneelista. Tähti-puheenvuorossa äänessä pitkän linjan tuottajaguru Riku Mattila.
Riku Mattila on ansioitunut ja palkittu suomalainen musiikkituottaja. Hyllystä löytyy mm. tuottaja-Emmat vuosilta 1986, 1987 ja 2008. Hän aloitti tuottaja-uransa vuonna 1980 ja on tuottanut yli 60 albumia.
Puheenvuoroa peilailemme uuden polven tuottajien paneelissa, joka koostuu tämän päivän polttavien hittibiisien taustaväestä.
Paneelissa:
Joonas Angeria (mm. Isac Elliot, Vesala, Roope Salminen & Koirat),
Minna Koivisto (mm. KOI, Nelli Matula, Sini Yasemin),
Kalle Mäkipelto (mm. Evelina, Arttu Lindeman),
Jurek Reunamäki (mm. Jenni Vartiainen, Antti Tuisku)
Hank Solo (alustavasti) (mm. Sanni, Kasmir)
Miten poptuotanto on muuttunut viime vuosikymmeninä ja mihin se on menossa? Mistä koostuu tuottajan leipä ja miten toimii projektinhallinta? Kuinka sinkkuajattelu, tai musiikin teon digitalisoituminen ovat vaikuttaneet niihin? Onko moderni musiikintuottaja yli-ihminen? Tekeekö musiikintuottaja kaiken ja minkälaista tekniikkaa tai tiimiä hän tarvitsee? Mikä on tuottajan suhde akustisiin instrumentteihin tai teknologisiin vempaimiin? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin haemme vastauksia Aux Ry:n ensimmäisessä teemaillassa.
Tilaisuus on tarkoitettu Aux Ry:n jäsenille ja on maksuton.
Jäseneksi voi liittyä maksamalla 35€ Aux ry:n tilille
FI73 5790 2620 1476 77
Viestikenttään tiedoksi:
Oma Nimi
Sähköpostiosoite
Jäsenmaksu – kausi 2018
Ja sähköpostituslistalle osoitteessa www.auxry.com
Lämpimästi tervetuloa!
Aux hallitus
https://www.facebook.com/auxry/
Hyvä Aux ry:n jäsen,
Vuoden 2018 jäsenmaksu on henkilöjäseniltä 35€ ja sen voi suorittaa alla olevalla tilinumerolla. Yritys- ja kannatusjäsenet 150€. Lisääthän sähköpostiosoitteesi kotisivulta löytyvälle postituslistalle niin saat tiedot tulevista tapahtumista ja jäsenasioista.
Sähköpostilistalla jo oleville on lähetetty sama tiedote. Suosittelemme tarkastamaan, että sähköpostit tulevat perille. Uutiskirjeet saattavat päätyä mainos- tai muihin saapuneisiin posteihin.
Aux ry
FI73 5790 2620 1476 77
Viestikenttään tiedoksi:
Oma Nimi
Sähköpostiosoite
Jäsenmaksu – kausi 2018
Hyvää joulun odotusta ja onnekasta uutta vuotta!
Terveisin
Aux hallitus
Tänä Merkittävänä päivänä PRH on rekisteröinyt AUX ry:n uudet säännöt.